Graafinen suunnittelu ja markkinointi
Konsti&Taito opastaa ja ohjaa markkinointiviestintään liittyvissä kysymyksissä ja tuottaa selkeästi hinnoitellut palvelut asiakasta arvostaen.

Palveluasenne ratkaisee.

Mainostoimistopalvelujen ostaminen mielletään joskus hankalaksi, abstraktiksi, kalliiksi ja aikaavieväksi. Konsti&Taito murtaa tämä myytin. 

Olen saanut palvella 17 vuoden aikana eri mainostoimistoissa asiakkaita aina yhden miehen orkestereista suomen suurimpiin julkishallinnon toimijoihin. Kokemusrepussani on paljon jaettavaa sekä suurille että pienille yrityksille ja yhteisöille, budjettiin ja aikaan katsomatta. 

Markkinoinnin tarpeet vaihtelevat. Osa asiakkaistani tilaa yritysilmeen logoineen ja jatkaa markkinointia itse. Toinen taas haluaa keskittyä ydinosaamiseensa ja haluaa että mainostoimisto hoitaa kaikki. 

Perehdyn jokaisen asiakkaani liiketoimintaan ja suunnittelen myyntiin konkreettisia ja kustannustehokkaita työkaluja. Sellaisia joilla oikeasti nostetaan profiilia ja tehdään kauppaa. 

Tutustu palveluihin